Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; Alma written by Aleksis Kivi
A >>
Aleksis Kivi >> Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; Alma
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 | 9
ELINA. Muistele siis naekyaesi taivaallista
Ja nyt seiso lujana, mun tyttaereni,
Koska kuulet syvaen murheen sanoman.--
Leonard jo heittaenyt on paeivaen valon
Ainiaaksi; meren povessa haen lepaeae
Peittaemaenae sammalhienon kaeaereen,
Unohtaen kaikki.
KASPER. (Eriks.) Sydaentaeni louhii;
Mutta en sua tahdo pettaeae, Elinain.
ALMA. Kuollut olet siis, mun veljein, saanut hautas
Meren syvyyteheen kauhistavaan, kylmaeaen.
Korkeuden Herra, ole armollinen
Haenen sielullensa! Mitae tiesi haen,
Nuoruutensa hourees aina ilon lapsi?
Kauvan haentae murehdin ja itken, itken!
Leonard, oi Leonard, mun veljeni kurja!
ELINA. Onnellinen on haen, ota lohdutusta.
ALMA. Oikeutensa myoes ottaa kuolon murhe!
KASPER. Lapsein, kuule vielae toinen murheen sana,
Joka, tiedaen minae, lisaeae taakkas painoo;
Mutta olkoonpa nyt ilmoitettu kaikki.--
Sinae tiedaet meidaet, Cononin ja minun,
Vannoneeksi kerran nuorna pyhaen valan.
Katso, nyt on tullut meille vissi tieto,
Ettae villi, partaposki Turkkilainen
Maata Hellaksen taas tahtoo valtahaansa
Temmata, ja niin on kaesissaemme hetki,
Jona lupauksemme on taeytettaevae,
Vala: kaeydae puolustamaan Kreikalaista.
Siis aloo! Me ylihuomenna jo mennaeaen.
ALMA. Armas iso-isaeni, te, harmaapaeinen
Kahden vihollisen valtakunnan ryskees
Murhatanterella! Mitae aattelette?
KASPER. Ettae pyhae lupaus on taeytettaevae.
Mahdotonta Kasperin on toisin tehdae,
Mahdotonta! Aelae vaivaa itsees turhaan.
ALMA. Mikae vimman vihuri! Oi Leonard!
Sinae kuollut olet, isaeni mun heittaeae;
Haaksi vanhettunut, heikko, mi jo kauvan
Lepaes tyynees satamassa, odotellen
Loppuansa hiljaista, nyt rynkaeae ulos,
Rynkaeae hurjapaeisnae mailman kaikkein tuulten
Valtahaan, ja vaipuu ensimmaeises myrskys.
Oi! mae nauttisinko enaeaen yoeseen unta
Tahi paeivaen iloo, aina muistellessain
Teidaen kiharia hopeehohtavia
Vainon verisellae pellol? Sydaen kaetkee!
Conon, teihin minae vetoon. Aatelkaatte!
CONON. Neitonen, mun aatoksein ja askeleeni
Kasperia seuraavat nyt samaa tietae;
Se on kunniamme vaade; ei siis tilaa
Tinkimiseen, vaan on edessaemme retki.
Mutta juhla komja toki vietettaekoeoen
Ennen laehtoeaemme Suomesta. Ja meillae,
Minun huoneessani tapahtukoon taemae.
Ystaevaeni, huomenna siis tulkaat kaikki
Vieraiksemme. Teitae Kilian myoes kaeskee;
Sillae eihaen ole ainoastaan juhla
Vakaa laehtoejuhla, vaan myoes riemun paeivae,
Koska kaksi onnellista nuorta lempens
Kihlauksen sinetillae vahvistavat.
Niinpae Kilian teit iloitsemaan kaeskee
Kanssansa ja kauniin lemmittynsae kanssa.
ELINA. Conon, mitae kuulen?
CONON. Nuorten kihlausta.
KASPER. (Eriks.) Haa! miks lumivalkeaksi kaey sun poskes,
Likkasein?
ALMA. Haen kihlaa itsens; kehen sitten?
CONON. Taemae olkoon salaisuus viel huomiseksi.
ALMA. Mutta kehen kihlauu haen?
CONON. Minae pyydaen,
Olkoon taemae kaetkoes juhlahetkeen asti.
ALMA. Olkoon niin. Mut tietkaeaet, teidaen sanomanne
Kaikuu korvissani kuolon tuomiona
Sielulleni.
KASPER. Tyttaereni, mitae sanot?
ALMA. Totuudenpa sanon.
CONON. Suokaat mulle anteeks,
Jos mae saatoin syaemmellenne jonkun iskun.
ALMA. Uskotteko, ettae rakastan mae haentae?
CONON. Enpae toki.
ALMA. Uskottepa vaeaerin, vaeaerin!
CONON. Enhaen usko, ettae haentae rakastatte.
ALMA. Erhetytte. Minae haentae rakastan.
KASPER. Alma, Alma, sinae saatat meidaen kaikkein
Silmaet vaipumahaan alas.
ALMA. Kaetkisinko taemaen, ja niin teeskennellen,
Kehnomielisesti valehdellen taessae
Teidaen edessaenne, vierittaeisin tuskan,
Katkerimman kaikist, Leonardin kuoloon,
Iso-isaein poistumiseen surman kitaan,
Tuskan, jonka laehde toisialla kuohuu?
Ei! vaan hetkes ulosliehtoa mun taeytyy
Sydaemmeni ahdistuksen.--Kilian!
Unohtaa sun tahdon, ja niin kaiken riemun
Taeaellae elaemaemme kannikalla kaidal!--
Miehet, uskottepa, ettae olen hullu
Teille avatessain sydaemmeni naein.
Mutta naeiden kierrostuulten kiljuessa!
KASPER. Minae seison ihan kierrostuulen keskel.
ALMA. (Eriks.) Tahtoisinpa itseaeni tyyventaeae.
KASPER. Tyttaereni, nosta paeaesi korkealle!
ALMA. Miehet, uskotteko, ettae olen hullu?
ELINA. Ei; he kyllae kaesittaevaet toivottoman
Lemmen hurjat, huohottavat karkelot.
ALMA. Kaesittaekoeoet he ja tietaekoeoet he kaikki,
Kaikki myoes he salakoot, ja naehkoeoet taessae
Kuinka heitaen pois nyt turhan toivon,
Toivon paeiviemme onni-autuudesta.
Mikae on se? Virvatuli elon suolla,
Houkutellen meitae petolliseen pyyntiin.
Tuonne taenne sinkoilee se, tuonne taenne
Sitae vainoten me turhaan ajelemme,
Kunnes hetteen musta loka meidaet nielee.--
Rakenna siis ikikalliolle
Toivos linna, jota myrskyt eivaet kaada,
Mutta perintoenaes ikuisena seisoo
Vartoen sua morsianna. Rakenna!
Koska sulle etu kallis taemae suotiin,
Koska saimme toki osan ankarimman.
Katso: kennen onni ihmislapsen voittaa,
Kennen miekkoisen? Haen taistelkoon taeael hetken,
Ristiin rastiin leimahtelkoon jyrinaellae
Haenen ympaerillaeaen kamppauksen tiellae;
Sillae--huomaa huomaa!--iltavaesyneenae
Vaipua haen saapi Isaen armaan helmaan.--
Miksi vaikertelsin? Tiedae: vielae kantaa
Mulle elon paeivaekin taeael kohdussansa
Voittoo monta vaihka kadot suuret tein.
Tuossahan mun emoseni armas vielae
Aina omanani, omanani aina
Etaeisihin aikoin! Oi mi onni, onni! (Halailee haentae)
ELINA. En sua koskaan heitae, kaunis tyttaerein.
ALMA. En sua koskaan heitae, kallis kallis aeiti!
Yhdessae me suremme ja iloitsemme,
Yhdessae me elaemaemme kiirastamme
Pyhaein kaltaseksi alla rauhan viirin.
Ja niin viimein, koska tyyni ilta onpi,
Kuolon enkel' kolkuttakoon ovellemme,
Meitae kutsuen, ja seuraammepa haentae
Hymyhuulin, kuni vaimo hurskas tuolla,
Valkeuteen ihmeelliseen kaeaerittyinae.
KASPER. Oi mun Elinain, jo kaeaennae lehti, kaeaennae!
ELINA. Minae teen sen, sillae sydaemmeni tahtoo
Kauvas pois jo heittaeae teeskellyksen peiton.--
Tyttaereni, anna anteeks taemae ilve;
Yksi aate lemmen helleydest oil se,
Yksi aate, joka ilon kirkasteeksi
Murheen teki, laepikaeytaevaeksi laaksoks
Pyhaen vuoren kiirehelle paeivaen loistoon.
Oilpa syy viel taerkeaempi kiihotteena
Leikkiin: koetella taemaen myrskyn kautta
Miltae voimas naeyttivaet; ja niinpae toivos,
Joinkin rohkean, nyt saavuttanut olet.
Kuitenkin viel karkaa paeaelles myrsky toinen,
Toki lentaeenpae uljaal vinkunalla
Toivon kulta-kyhkysparvena se rientaeae,
Mutta ehkae tuimempana ensimmaeistae;
Sillae aeaeretoen on kimmeltaevae parvi.
ALMA. Mitae, aeiti?--Kuinka ymmaertaeisin taemaen?
Pian! Paeaestaekaeaet mua taestae haeirioestae!
ELINA. Mitae aesken tuhona me kertoilimme,
Taemae kaikki myoetaekaeymiseksi muuttuu,
Koska totuus leikitsevaen valheen siirtaeae.
Kuule siis ja usko mitae ilmoitamme:
Leonard viel elaeae; kohta haenen naeet,
Tulleheena lainehitten karkeloista.
KASPER. Kaikkialla rauha mailman tantereilla;
Turkki makaa kuorsaten ja Hellas nousee.
CONON. Minae rakkauden laehettilaes olen,
Minae vanha; mutta kaino on tuo nuori.
Auta, Amor, huuliltani taemae sana:
Ihanaista Almaa lempii Kilian.
ALMA. Hurjat miehet, hurjat vaimot! mitae juonta,
Mitae mieletoentae narritusta teiltae,
Armottomat, kohtaan Almaa katalaa?
ELINA. Totuus kaikki!
KASPER. Totuus kirkas!
ALMA. Pyoertyvaenae vuoren jyrkaellae mae seison,
Ja mun joko nielee hirvittaevae hauta,
Tahi ottavat mua helmaans enkelit!
Laupeutta, ystaevaeni, laupeutta!
ELINA. Sinae todeks pelkaeaet uskoo mitae kuulit,
Eikae ihme, koskenahan onnes vuotaa.
Toki mietiskele, ja sae huomat kohta,
Ettae autuutes on vissi. Eihaen taida
Ystaevyyden pilaleikki murheel paeaettaeae
Mitae ilolla haen alkoi, mahdotonta;
Vaan paeinvastoin varjost valkeuteen kaey haen,
Eikae ystaevaeaensae haavotuksi heitae.
Aelae aattele niin hirveaetae meistae!
Sillae jos nyt valheeks muuttaisimme taemaen
Mitae ihaninta sulle lupasimme,
Pyoeveleitaes oltas me, ei ystaeviaes.
Alma, usko mitae ilmoitamme!
ALMA. Jumal'! mitae uskoisin ja aattelisin?
ELINA. Mitae sulle sanomme ja vakuutamme.
ALMA. Mitae mulle sanotte ja vakuutatte?
Sankaat, sankaat sanomanne uudestaan!
ELINA. Mereltae on Leonard, sun veljes, tullut.
KASPER. Rauhassahan rakentelee Kreikalainen
Naekemaettae haamettakan Turkin parrast.
ALMA. Mitae lausui Conon? Sanan, joka tuntui
Kaiken taivaan kohtuhuunsa sulkenneeks!
CONON. Kilian nyt Alman kullaksensa tahtoo.
ALMA. Mitae tahdon minae?
CONON. Lupauksen sai haen
Varhain kyllae, onnellinen Kilian.
ALMA. Mikae paeivae taemae? Oi! mun ympaerillaein
Mikae haemaeraen ja valkeuden valhe!
Nytpae: millon taasen silmae kauvas kantaa
Halki avaruuden aeaerettoemaen helman,
Jossa kultapallot hymisevaes pauhus
Ympaersinkoilevat, ylistaeen luojaans;
Mutta katso: taasenpa nyt haemaeraeinen
Pyhae peittaeae mun, ja vaipua sen kohtuun
Tahtoisin mae uneksumaan ainiaaksi
Ijankaikkisuuden autuasta unta.--
Mutta pois jo kauvas taemae houre
Vallaton ja jalosti nyt iloitkamme,
Sillae ankarahan toki taemae hetki.
Ystaevaet, nyt iloitkamme, iloitkamme!
KASPER. Iloitkamme kaikki ilon iltana!
ALMA. Armahin mun isaeni, mun aeitini! (Ottaa heitae molempia kaedestae)
ELINA. Alma, sinua mae kiitaen.
KASPER. Seppel taenne!
Seppel koristeeksi haenen kulmillensa!
Alma, sydaemmeni ihastus ja aarre,
Kalliona seisoit koetuksen myrskys.
ELINA. Alma, kaikki palkinnut on taemae ilta
Naehdyt vaivani; jos niitae naehnyt olen
Taehtes sinun, joka sievaest ylenit.
KASPER. Niin haen kasvoi, hyoestyi, taessae haen nyt seisoo
Edessaemme valmihiina miehelaeaen.
Conon, eikoe ole taessae emaennaeksi
Uroollesi? Mitae! Sinae seisot tuossa
Kuni vanha, tietoviisas tarhapoelloe
Aatoksissas, miesi.
CONON. Tiedae, taemae hetki
Ihanasti hengittaeae mun sieluhuuni.--
Korkeaksi katson Kilianin onnen.
KASPER. Siis jo saata huoneesemme sankaris,
Sekae ylkae ettae meren uljas peikko.
CONON. Kaeynpae taeyttaemiseen taemaen illan riemun.
KASPER. Riennae, ettae lyoemme kerran naulaa kantaan!
CONON. Minae menen. (Menee)
KASPER. Riennae!
ALMA. Toki viipykaeaette!
KASPER. Miksi viipyisi haen enaeaen poikinensa,
Miksi, likkaseni? (Ottaa haentae kaedestae)
ALMA. (Laskien toisen kaetensae Elinan olalle) Oi mun aeitini,
Anna mulle jalo tyyneytes, anna!
KASPER. Ole rauhas, tyttoe, naeiden kahden tynkoen
Nojalla kuin kahden vuoren.
ALMA. Ei! He tulkoot.
Minae jalona ja uneksuen seison.
(1869-70)
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 | 9