Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; Alma written by Aleksis Kivi
A >>
Aleksis Kivi >> Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; Alma
Pages:
1 | 2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9
PATRIK. Kas sitae nenaekaestae tyttoeae. Hai djai!
BONIFACIUS. Saakoot aemmaet ensin, herra kapteeni. Olkoon se kaeskynne, ja
kohta pitaeae plaeikymaen. He ovat vankejamme; antakaat plaeikyae.
PATRIK. Pois se! Sankarin tulee suojella taetae heikkoa astiaa, vaan ei
sitae saerkeae. Jumal' avita! mae vannon, joka hiuskarvanki heiltae
vaeaeristaeae, haen kaatuu, puree ruohoa kuin nauta.
2:N AeAeNI. Sinae sankarten sankari.
2:N AeAeNI. Sinae korkea sielu!
3:S AeAeNI. Tuhannen kertaa korkeampi vielae, jos haen rukouksemme kuulee
nyt.
TITUS. Niin; rukoilkaat vaesymaettae meidaen edestaemme.
PATRIK. Ei, armaat sisaret. Te ette kaesitae sitae vastausta, joka painaa
sotaherran hartioilla, painaa sillon semmenkin, koska pyrskien
juoksevat Areksen hurjat varsat, koska kanuuna jyrisee, tuima miekka
maessaeae ja veri vuorilta koskena virtaa, tehden alas laaksoon
purpuraisen jaerven. Naiset. Huu!
PATRIK. Jaa, kristisisaret, kohta punertavat Germanian tantereet kuin
iltaruskosta hehkuva taivas. Kuolo vaeijyy meitae kuni kissa kurjaa
hiirtae, tahi kuni jaenistae kirkassilmaenen ilves. Taellae hetkellae
seisomme, toisella kaadumme miekkaen kilinaeaen. Ja koska viimein taasen
pasuunan pauhussa yloesnousemme, sillonpa mun astua taeytyy naeiden
pussikkojeni kanssa sen ankaran tuomarin eteen, naein sanooden: taessae
olen minae ja se komppani, jonka minulle annoit. Ja voi minua, jos minun
kauttani heidaen kallis verensae hukkaan menetettiin! Sillon kohta kaeyvaet
tuomion enkelit, kuin mustat iilimadot, mun kaemmenpaeistaeni imemaeaen
takaisin kaiken taemaen veren. Niin niin!--Ja vaehaessae paljon seisoo.
Pieni erehdys, pieni laimiinlyoeminen mailman kumota taitaa. Kerran,
koska se suuri Caesar kaevi Galliassa sotaa, tapahtui eraeaenae pimeaenae
yoenae, ettae koko Gallialaisten sotajoukko laehestyi haenen leiriaensae salaa
hiipistellen; mutta kas, eipae torkkunut sillon romalainen vahti, ei,
vaan nostipa heti hirmuisen raehinaen, ja vilauksessa seisoi jalo Julius
valmiina vastustukseen, ja, pahoin kuranssattuina, pakenit pian
takaisin vaskimiekkaset miehet. Mutta _posito_, ettae vartija sillon olis
maannut, niinkuin Timoteus aesken tuossa rahilla, niin olispa kenties
nyt ihan toisenlainen mailman historja. Posito, ettae aesken, Timoteuksen
maatessa, Preussilaeinen aekisti olisi karannut paeaellemme. Haa! ken menee
takaukseen, ettei taestae hetkestae Europan kartta muodostuisi perin
toisin? Niinpae taitaa pienimmaestae kipenaestae nousta hirvein tulipalo.
Sentaehden tahdon nyt teille kaikille varoitukseksi asettaa taehaen
eteenne muistuttavan esimerkin.--Timoteus, nyt takki koreasti paeaeltaes
ja taivu taenne rahille. Ole naerisemaettae, sinae itsepintaisin kaikista
miehistaeni. Alas rahille! (Muori Kunigunda, lihava, paksu eukko
suurilla ympyrjaeisillae silmaeklaseilla ja ryhevae korvamyssy paeaessae,
tulee ja Mariana)
MAURA. Muori Kunigunda, tehkaeaet parastanne, tehkaeaet parastanne,
kultamuori. Taemaen miehen ainoa rikos on, ettae haen pikkaraisen vaan
nukahti kuin kukko orrella.
KUNIGUNDA. (Lankee polvillensa Patrikin eteen, pitellen haenen
saeaeriaensae) Korkea, laupias herra, teitae rukoilen taessae polvillani
armahtamaan naeitae kahta kurjaa, heikkoa ihmislasta!
PATRIK. Nouskaa yloes, kunnioitettava mummo; minae haepeen; nouskaat yloes.
KUNIGUNDA. En nouse, taessae viivyn, vaihka sankarmiekkanne mun maahan
naulitsis. Taessae viivyn siksi kuin suustanne kuulen sen suloisimman
sanan taessae murheen-laaksossa, sanan, joka jumalten istuimilta kotosin
on, sanan, joka langeneelle ihmissukukunnalle uuden, ijankaikkisen
toivon toi, ja taemae sana on armo.
PATRIK. (Lyoeden kaedellaeaen vasten otsaansa) Ah!
KUNIGUNDA. Minae varron, ystaevaeni vartovat, korkeuden sinertaevae vahvuus
vartoo, vartoo hengittaemaettae.
PATRIK. No niin: olkoon armo! Nouskaat yloes, korkeamielinen mummo. He
heh! (Suutelee Kunigundaa) He heh! Taellae suudelmalla vahvistan
lupaukseni. Kas niin.--Me olemme vihollisijanne; mutta taidatteko
sanoa, taidatteko sanoa, ettae kaeytaemme itseaemme teitae kohtaan kuin
viholliset? Hi hi hi!
KUNIGUNDA. Taivas, vuorita kerran haenen kiireensae kunnian loistavalla
kruunulla! (Menee. Eukot pyhkiilevaet silmiaensae)
MAURA. Elae kauvan, elae onnellisna, sae armas sielu!
1:N AeAeNI. Makea sankar!
2:N AeAeNI. Nimes maine pian ympaer mailmaa viekoeoen!
PATRIK. No no no; menkaeaet nyt vaan, menkaeaet nyt vaan.
3:S AeAeNI. Sae kunnian helmalapsi, rakkauden sydaemmellinen sulhanen!
PATRIK. He heh! Menkaeaet nyt, menkaeaet nyt.
TITUS. (Naisille, jotka katsovat sinnen taennen) Suur kiitost, eukot;
suur kiitost, paljon kiitoksia. (Kumartelee syvaeaen)
PATRIK. Ota kivaeaeris, Timoteus, istu sijalles ja paranna itses, samoin
sinae, Titus; sillae muistakaat, jos taestaelaehin vielae kerran saman
kompeen teette, ei loeydy teille armoni valosta kaukaisinta piirtoakaan,
vaan vihani mustat ukkospilvet teidaet kaeaerii kierroksiinsa, nielee
teidaet. Sentaehden ottakaat vaari.
TITUS. Kyll' kyll'.
PATRIK. Te toiset myoes, ottakaat vaari.
SOTAMIEHET. Kyllae me sen teemme.
PATRIK. Niin, ja kuulkaat lupaukseni. Jos kerran vielae olven henki mun
leiriin jotain selkkausta saattaa, niin kuluessa kahdentoist pitkaen
tunnin ei tulkoon huulillenne taemaen nesteen pisarata. Se olkoon
tuomionne.--Mutta toivonpa teiltae kaikin tavoin oikeitten urosten
kaeytoestae, niin toivon ja olen taas taeydessae sovinnossa kanssanne, mun
toverini ja veljeni sodan verisellae kentaellae, ja mielin nyt tyhjentaeae
seurassanne iloisen maljan, tyhjentaeae sen pohjaan asti. (Tuopit
taeytetaeaen)
ANTON. Herra kapteeni piti eilen oivallisen puheen.
TOMMI. Vaiti vaiti!
PATRIK. (Seisten olvituoppi kaedessae, ja samoin sotamiehet) Jaa,
viritetty onpi sodan tuli, sankarjoukko kuni lohikaerme yloes pohjaan
kiemartelee, tahi matelee kuin iiliskotti harjasmetsae seljaessae,
harjasmetsae kirkkaista painetiista. Berlin, Berlin, sae jalo kaupunki,
mun ennustukseni kuule. "Uhrilammas vavisten seisoo seppel paeaessae ja
uhraaja tulee." Niin ennustan ja kuulen korkuudesta. Kostottaren
huudon: "tule tule!" Ja haen tulee. Yloes yloes kylmaeaen Hyperboreaan
tiemme kulkee, ja edellaemme kiitaeae kipenoeitsevissae vaunuissansa
hirmuinen Ares, tykkijyskeen ja trumpupaerinaen rakastaja.
SOTAMIEHET. Elaekoeoen Ares, elaekoeoen Ares! Hurraa! (Heiluttavat hattujansa
ilmassa ja Bonifacius vitsakippuansa)
PATRIK. Liehuvilla hiuksilla kiitaeae villityillae katsannoilla haenen
rinnallansa Eris ja Enyo, ja haenen varsojansa ohjaa Doimos se kauhea ja
Fobos toista kauheampa vielae.
SOTAMIEHET. Elaekoeoen Fobos, elaekoeoen Fobos, elaekoeoen haen! Hurraa!
PATRIK. Hepae liehtarimme ovat pohjaan korkeaan ja jaeiseen; ja
vietettyaemme ankaran helavalkean siellae puolyoen valtakunnassa, me taas
takasin loikerramme isiemme maahan kruutipoltetuilla poskilla, ja
sankararvet otsissamme ja rinnoissamme. Elaekoeoen isaeinmaa ja sen
uroslauma! Heidaen kunnioiksensa nyt tyhjennaen taemaen maljan. (Juovat
tuoppinsa pohjaan)
SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa, hurraa! (Laulu; Patrik lyoe tahtia kaedellaeaen
laululle)
"Wenn das die Preussen vuesten,
Das sie morgen sterben muesten.
Hurra, hurra!
Wenn das die Preussen vuesten,
Das sie morgen sterben muesten."
Hurra!
(Sotamiehet kantavat pois Patrikin kovalla hurrauksella, Bonifacius,
heilutellen vitsakippuansa, seuraa heitae.)
MAURA. Mikae meno, mikae huuto! Hirmuinen on sodan meteli. Oo, oo!
TITUS. Huomaa, Timoteus, Bonifacius saa heiltae kyydin takasin.
TIMOTEUS. Oikein haenelle! Mitae tekee haen siinae, missae kunnia kaikuu?
Mielinpae naeyttaeae haenelle pitkaen nenaen; siihen on nyt kaksin kerroin
syy.
TITUS. Elae, veljeni, vaan kiittaekaeaemme, ettae asia sammui naein.
TIMOTEUS. Haen tulee. Sinae punapartanen Goljati!--Sano, toverini, mikae
on sun sydaemmes salainen toivotus tuota miestae kohtaan?
TITUS. Antaa haenen olla. Haen toimittaa virkaansa.
MARIANA. Haenen virkansa. Haenelle tahtoisin antaa uuniluudasta, jaa,
teenpae haenelle jonkun keposen.
MAURA. Lapsi lapsi, mitae haastelet! Muista muista, ettae on haen
Jumalalta pantu jaesen valtakunnassa, kuritukseksi syntisille ihmisille.
(Bonifacius tulee)
BONIFACIUS. (Eriks.) Taessae pataljoonissa ei kohdella minua ansiotani
mukaan. Eikae siis tullut nytkaeaen saunoitusta. Peeveli! useinpa taessae
kyllae uhkaillaan, mutta harvoin paukkuu, ja siitaepae tuskittelee paksu
sydaemmein, vimmastelee, jaa, kasvaa, sen tunnen. Mutta nyt olkoon
paeaetetty: koska kaikki on sodan melske, niin taestae pois, pois toiseen
pataljooniin, jossa enemmin ruoskia kulutetaan. Sillae ihanata, kaeydae
kohisevassa metsaessae ja leikellae suoria paehkinaekeppiae koreaan kippuun
ja sitten, sitten niitae vinkutella! Mutta taessae, peeveli viekoeoen! taessae
saavat he rauhassa kuivata lipeekaloiksi. Taemae ei kaey laatuun,
Bonifacius. Pois toiseen pataljooniin, jossa sielus usein paeaesee
uiskentelemaan oikeaan elementtiinsae: ilma, jossa vitsa kiljuu. Jaa,
taessae minua ei kohdella ansiotani mukaan, minua, joka pidaetaen matkan
paeaessae alammaisen veitsen kuninkaan kurkusta. Haa! ilman minua ei
voittoa sodassa, ilman minua mailma niinkuin vaska uisakkaa loeis,
vikuroitsis kuin hurjapaeinen orhi. Mutta kiittaemaettoemyys, niin kuin
tiettaeaen, on taeaellae oikean ansion palkka.--Kaey komeroos, Bonifacius,
kaey komeroos katselemaan ihanata paehkinaekippuas, ja sydaemmes
lohdutukseksi nielkoeoen kitas korttelin pirunpihka-viinaa. (Menee)
Toinen Osa
(Sama paikka kuin ensimmaeisessae naeytoeksessae, ja sama kappaleen loppuun
asti. Timoteus ja Titus istuvat vielae vahteina, Maura toikan takana
lukien ja Mariana kutoen sukkaa.)
TIMOTEUS. Ja ette anna meille oltta, ryhevae muori?
MAURA. Ei ennen vahtituntinne paeaettymistae, ee-eh!
TIMOTEUS. Muorimme on kova, Titus.
TITUS. Koetetaan kaersiae, kumppanini. Eihaen paeivae niin pitkae, ettei yoe
peraessae.
TIMOTEUS. Pitkae on paeivae olla eroitettuna sydaemmensae parhaasta
ystaevaestae.
MAURA. Olvi sydaemmes paras ystaevae! No minun Jumalani, minun Jumalani!
TIMOTEUS. Paitsi yksi toinen, jonka kaetkenyt olen sydaemmeni
sisimmaeiseen karsinaan.
MAURA JA MARIANA. (Molemmat erikseen) Se on minae!
TIMOTEUS. No, muori, paeaestaekaeaet vaehaen suljetusta kultahelmeilevaestae
patamasta.
MAURA. Ee-eh!
TIMOTEUS. Haastel haenelle parhaaksemme, Mariana.
MARIANA. Sen tahdon tehdae.
TIMOTEUS. No, kuinka sanot?
MARIANA. Mun frouvani, heille elkaeaet antakaat tippaakaan; uskokaat
minua, se on heidaen parhaaksensa.
MAURA. Haasteleepa tuokin kerran viisaasti.
TIMOTEUS. Te kaksi olette niinkuin vaehaen ystaeviae nyt; mutta, ah Herra!
kuinka kauvan?
MARIANA. Herran avulla aina (hiljemmaellae aeaenellae Timoteukselle) iltaan
asti, koska aemmae leipoo.
TIMOTEUS. Jos ei perkele tule vaeliin.
MAURA. (Huokaen) Hoh hoo! (Katsahtaa korkuuteen)
MARIANA. Perkeleitae ei ole taessae.
TIMOTEUS. Ei krouvitoikalla?
MARIANA. Taemae on saarnastuoli, taeaeltae puhalletaan he huokauksilla pois.
MAURA. Katso etten puhalla sinua helvettiin, sinae nenaekaes penikka.
MARIANA. No hyvae frouva, miksi haukkuu haen huonettamme?
TIMOTEUS. Todistanpa tehneeni pahoin. Olkaat kipenoeitsemaettae haenen
paeaellensae, muorinen, haen antoi minulle vaehaen nuuskakammarin katolle, ja
ansiosta.
TITUS. Ole sinae vait, Timo, minae rukoilen. Elae sekau muiden asioisiin,
minae rukoilen.
MAURA. Minae tunnen haenen, minae: koreaksi vaerjaetty kaerme myrkyllisellae
kielellae, yksi vekama syntiae taeys, ja suurin jumalansanan pilkkaaja.
Mutta ah, sinae lunttu! kyllaes kuultelisit vielae lukua ja sanaa.
MARIANA. (Erikseen) Marrittele marrittele; se ohitse virtaa
samentamatta nuoren immen raikasta mieltae. Kohta olen sinusta vapaa,
jaa kohta.
MAURA. Kuultelisitpa vielae hartaastikin vaihka seinaen takana
paukahtelevassa talvipakkasessa. Mutta ota siitae, koska tanssii
ympaerillaes perkeleitten lauma kuin laulava saeaeksiparvi.
TIMOTEUS. Taessae tulee heitae kuin saeaekseae vaan.
TITUS. Taessae tulee Max ja Fuchs.
TIMOTEUS. Ja heidaen seurassansa koko joukko pieniae ukkoja, niinkuin he
kutsuvat ne muilta naekymaettoemaet herrat.--Missae ovat pojat olleet, koska
en ole naehnyt heitae kahtena vuorokautena?
TITUS. Lasareetissae. Sinae tiedaet, he ovat juoneet yhdessae kolme
kuukautta naekemaettae yhtae ainoaa selvyyden paeivaeae.
MAURA. Voi hirmut, voi hirmut!
TIMOTEUS. Vaelskaerimme on aprikoinnut, ettae olvi, jonka ukot taellae
ajalla ovat ryypiskelleet partaansa, tekis pienen jaerven, jonka
pinnalla he molemmat vaehaeisellae venosella taitaisit itseaensae huvitella
tointumiseksensa, rekolligerata itseaensae, naeetkoes.
TITUS. Ei siis ihme, ettae he nyt pitaevaet itsensae kenraaleina ja
killistelevaet ympaerillensae, loeylytellen pikku-tonttuja ja peikkoja.
TIMOTEUS. Myoes pitaevaet he itsensae veljinae vaihka eri aeiteistae mutta
samasta isaestae, ja toki, yksi heistae hautasi isaensae vuosi sitten ja
toinen jaetti pappansa vetelemaeaen pikilankaa.--Kas kuinka rakkaasti he
taluttavat toinentoistansa, ja taennenpae pyrkivaet.
MAURA. Oltta kohden. Oltta heille! En pisaratakaan anna.
TITUS. Vaehaen taeytyy heidaen saada; sillae jyrkkae lopetus on vaarallinen,
niin on vaelskaerimme sanonut.
MAURA. Uskaltaisinko heille antaa?
TITUS. Ilman pelkoa; mutta saakoot kohtuudella.
MAURA. Siis vastakaat jos pahempata seuraa.--Voi heidaen muotojansa!
TIMOTEUS. Kuin frouva Mauran simpulat tuolla torilla honkasella
toikalla, niin hiivaa ja ilmaa taeys.
MARIANA. Ja pieni nenae kuin punertaa kuin poltettu manteli
sokerileipojan poeydaellae.
TIMOTEUS. Hm!
TITUS. No no, ei nenaestae puhuta mitaeaen.--Mutta tuossa kumppanimme.
(Max ja Fuchs, paljain paein, taluttaen toinen toistansa ja tuijotellen
eteensae, tulevat)
FUCHS. Haenellae oli vaan yksi silmae.
MAX. Ja senkin olisin haeneltae ampunut pois ilman sinun haetaeilemistaes.
FUCHS. Parasta haenestae paeaestae niin kiireesti kuin taisimme; ja pois haen
kiiti kuin tuulispaeae, jaettaeen jaelkeensae kovan tulikivi-sauvun.
MAX. Haa! vielaepae karvastelee kurkkuni. Tuoppi oltta, eukko.
FUCHS. Tuoppi oltta, arvoisa mummo.
MAURA. Hoh hoo, kurjaa ihmislasta sentaeaen! Kaada heille vaehaen. Juokaat
nyt laeaekitykseksenne, mutta kohtuullisesti.
MAX. Tietty asia. Kenraalein tulee aina kaeyskellae hyvillae esimerkeillae
vaekensae edellae, liionki mitae kuuluu juomiseen.
MAURA. So so soo! Niinkoe on laitanne, kurjat lapset? Voi raukkoja
teitae! Ja teitaekin on kerran hellae aeiti huiskutellut kaesivarrellansa ja
paljastanut teille povensa.
MARIANA. Ja sanonut: tule, pieni enkelini, tule, kultapalloni, saamaan
mammalta "eijaa".
TIMOTEUS. (Eriks.) Ah, sinae lunttu! Teethaen mun hulluksi paeaestaeni.
MAX. Meillae on itsellae lapsia. Minulla on yksi kohta. Kuinka monta
taasen sinulla, veli kenraali?
FUCHS. Kyllae minulla on, Jumalan kiitos, kolme.
MAX. Poikia vai tyttoejae?
FUCHS. Kolme poikaa.
Max. Kolme kenraalin-poikaa.--Tule istumaan taenne viereeni, sinulta
kysyn jotain syvimmaessae salaisuudessa. (Istuvat laattialle
olvituoppinensa) Nyt kieles totta sanelkoon. Miten tuomitset sen asian,
ettae saatoit he meidaet kenraalein arvoon ja rankiin?
FUCHS. Paha merkki.
MAX. Kas niin; mitae olen minae aatellut?
FUCHS. Paha merkki. Jotain on heillae nahaassa, jotain hirveaetae
sepitellaeaen meitae kohtaan, siitae olen varmaa; ja ukko itse, se
kaviojalkanen ruhtinas, on heidaen kanssansa samassa juonessa.--Ah
kuinka kuiskutteli haen mua korvaan menneenae yoenae! Arvaas mitae sanoi
saakeli? "Nyt ei ole sulla muuta tietae taestae puristimesta kuin
paeistikkaan syoestae itses Werran laineisiin", niin sanoi haen.
MAX. Ahaa!
FUCHS. Niin, toverini. Eikae ilman, ettei haen mua saata vaehaen kamaliin
luuloin. En miestae ole murhannut, en ryoevaennyt, enkae hoeyhentaenyt
pataljoonin kassa-arkkua, mutta tuntonipa huutaa toki toisin, mua
tehden murheenlaakson suurimmaksi syntiseksi, jaa, suuremmaksi
Kukkaro-Juutasta ja Paapelin porttoa, ehkei frouvani tarvitse minua
moittia yhdestae ainoasta luvattomasta suudelmastakaan. Mutta mitae olen
minae tehnyt, suulla tai kaesillae tai jaloilla? Miksi halaa kaikki mailma
meitae kynsiae, niellae kitaansa kuin naelkaenen haukka?
MAX. He tahtovat kurjaa henkeaemme, mutta sitae ei heille pistetae juuri
ilmatteeksi; vaan kilpi kaesivarrella, miekka kaedessae seiskaeaemme
kannallamme yksimielisesti, selkae vasten selkaeae.
FUCHS. Niin seiskaeaemme. Yksimielisyys antaa voimaa.--Juodaan nyt.
(Juovat. Sotamiehet tulevat takaisin)
TOMMI. Bir!
ANTON. Bir!
ARISTARKUS. Bir! (Jokainen ottaa tuoppinsa) Haa! hiki virtaa joka
huokuimesta.
ANTON. Sepae taakka oli. Jumala siunakkoon! Taakka verraton.
ARISTARKUS. Mies painoi kuin seittemaen viikkoa syoetetty
seittemaenvuotinen karju.
TOMMI. Ja niin haen sylissaemme roehisi.
ANTON. Jumala siunakkoon kaesivarsiani! (Max ja Fuchs kuiskuttelevat
vilkkaasti keskenaensae, sillon taelloen ryypiskellen)
ARISTARKUS. Ukko nukkui kohta makeaan uneen kuin saunasta tullut lapsi.
TOMMI. Kuin hautaan kannettu vanhus makeasti nukkuu hienon santapeiton
alle, ja me, haenen kantajansa, nukumme pian yhtae makeasti. Kas nytpae on
tuoppi oltta niinkuin "terve, rabbi"!
FUCHS. Hi hi hi! Olisko asia niin? Nyt ehkae erehdyt, veli kenraali.
MAX. (Purten hammasta) Hm, hm!
ARISTARKUS. Kuka siellae marisee?
ANTON. Ne uskolliset toverit Max ja Fuchs, luulen minae.
ARISTARKUS. Se onneton haerkaepari. Katsos noita kahta tuossa, Tommi.
Mitae sanot heistae?
TOMMI. Kaksi Jumalan kuvaa, jaa totisesti, jos he Atamista ovat
kotoisin.
FUCHS. Jaa, me olemme kaksi yhdenkuvaista veljeae; kuin kaksi kaakkua,
niin yksimuotoset veljekset, vaihka eri aeitien kohduista mutta samasta
isaestae; juuri kuin kaksi kaakkua.
TOMMI. Kaksi kaakkua samasta viljasta mutta eri uuneissa paistetut.
Mutta kuinka ovat he paeaesneet ulos?
ANTON. Kaeykaeaet nyt koreasti hospitaaliin takaisin, muuton annamme
teille luudasta, te viimeiset vaivaset, te ryysyt.
TOMMI. Mutta antaa toki ryysyen tuultua.
ANTON. Tuultua, pinnaen oltta naamaansa?
TOMMI. Raikas ilma ja raikas olvi on paras laeaekaeri.
ANTON. Taemae ei kaey paeisin, mummo, teillae ei ole lupa heille antaa
houreensa kannatteeksi. Me kiellaemme.
MAURA. Pidae kitas, sinae roisto. Heille annan vaelskaerin luvalla.
ANTON. Vaelskaerin luvalla?
TITUS. Vaehaen taeytyy heidaen saada; sillae jyrkkae lopetus on vaarallinen,
niin on vaelskaerimme sanonut.
TOMMI. Samoin lausun minae, lausun lakkaamatta. Lopetus tapahtukoon
ankaran pitkaellisesti, jos siitae pikaista hyoetyae varromme.
Ensimmaeisellae parannuksen paeivaellae kymmenen tuoppia, sitten paeivae
paeivaeltae yksi luvusta pois kunnes on jaeljellae viisi, johon maeaeraeaen
pysaeyt ja jossa seisot aina haudan partahalle. Toki olkoon laki toinen
paeivinae koska vieraas kunnioittaa sun huonettas tahi koska kiivaasti
teet tyoetae tahi koska musta murhe tahi liekehtivae ilo sua kohtavat tahi
jos muuton paeivaes tuntuu ikaevaeksi, sillon, senkaltaisilla paeivillae,
olkoon laki toinen, sillon taasen virtakoon kihisevae neste.--Ja nuo
veljekset tuossa eivaet joisi oltta koska tohtoori on kaeskenyt! Haa!
koska taidamme paremmalla omatunnolla oltta kitaamme kulauttaa?
ANTON. Juokaat sitten mutta naetisti ja maeaeraellae ja koettakaas kaeydae
kaakertelemaan ulos kaupunkiin. Saatattepa pian pataljoonimme pahaan
huutoon, (Max ja Fuchs juovat)
TOMMI. Oikein! Istukaat siinae ja ryypiskelkaeaet koreasti, olkaat iloiset
ja karkoittakaat murhe meren syvyyteen. Iloinen mieli elaeae kauvan, jaa,
kauvan elaeae iloinen mieli. Se on Tommin paeaestin taeaellae. Elaekoeoen ilo ja
elaekoeoen vahtova olvi! Kosk ystaevaes sae kadotat, juo oltta, kosk tyttoes
sun pettaeae, juo oltta, kosk sodan jumala sun taistelotanterelta pieksee
verisellae paeaellae, juo oltta kuin ennen Olvi-Goeran se suuri, ukko
Herrassa lepaeaevae nyt. Yhdestae suusta, toverit, laulakaamme olven
kunniaa. Heleijaa! yhdestae suusta. (Sotamiehet, paitsi Max ja Fuchs,
laulavat)
Terve, ruskee ohranneste,
Terve, jumal' kultasuu!
Sua ain tahdon kunnioittaa
Kumartuen tomuhuun,
Sulle annan
Sydaemmeni,
Sulle kannan
Kiitosuhrit
Mae temppelissaes kontien.
Oi olvi ijankaikkinen!
Valvoissani, maatessani
Muistan voimaas kuohuvaa.
Terve, ruskee ohranneste,
Terve, voima kuohuva!
Kaikki menkoeoen suren suuhun,
Kuin vaan olvi olla saa.
Mitae huolin
Vaihka iskis
Taivaan nuoli
Mailman halki
Ja polttais palleroisen maan,
Kuin mae ja olvi ollaan vaan?
Terve, ruskee ohranneste,
Terve, voima kuohuva!
FUCHS. (Katselee olvituoppiinsa ja huutaa kovalla aeaenellae) Kivaeaeriin!
Tuolla on koko komppani Preussilaeisiae! Karauul! Koko komppani! (Kova
meno. Sotamiehet tuijottelee vastoin toinentoistansa)
TIMOTEUS. Kivaeaeriin! Pataljooni Preussilaeisiae karkaa paeaelle!
ARISTARKUS. Missae ovat he?
TITUS. Kivaeaeriin! Preussilaeinen tulee, viidessae pataljoonissa!
3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kivaeaeriin! Preussilaeinen tulee! Kymmenen
pataljoonia!
FUCHS. Koko komppani tanssivia Preussilaeisiae.
MAX. Missae, mun rakas veljeni, missae?
FUCHS. Tuolla olvituopissa. Kas kas! Hii! Taivas varjelkoon!
MAX. Pane kansi kiin. Pian pian! (Ottaa Fuchsilta tuopin ja painaa
kannen lujasti kiinni) Kas noin, nyt ei enaeaen yhtaeaen haetaeae. Pitaeae aina
kohta lyoemaen kannen kiin niin pian kuin jotain senlaista huomaa. Taessae
on suuri valtakunnan petos tekeillae.
TOMMI. Missae?
ANTON. Olkaat meitae pelaeaettaemaettae turhaan.
ARISTARKUS. Missae hiiessae on teidaen Preussilaeisenne?
FUCHS. Taeaellae olvituopissa.
MAX. Tosi, mutta kansi on lujasti kiinni, ja he ovat kovin pieniae.
FUCHS. Ja niin konstillisia.
ARISTARKUS. Halkasenko paeaekollos, mies?
TOMMI. Tunke haen olvituoppiin paeae edellae pienten pirujen ruuaksi.
ARISTARKUS. Kuul, alarmi kaey. Te kirotut kappaleet!
ANTON. Elae elae koske haeneen, haen on sairas.
ARISTARKUS. Sairas, joka kuolee paikalla. (Nostaa nyrkkinsae, Anton
pidaettaeae haentae)
ANTON. Hiljaa! Kapteeni tulee.
ARISTARKUS. Exelent!
TOMMI. Kontraraportti, kontraraportti! Kaikki hyvin. Anna kaeydae, mies.
TIMOTEUS. Kaikki hyvin!
TITUS. Kaikki hyvin!
3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kaikki hyvin!
ARISTARKUS. Haen tulee, aekeae ja unenpoeyreae kuin kevaeaenen karhu.
TOMMI. Minae naeen ainoastaan laehenevaen pilvipatsaan. Vihansa ukkospilvi,
joka niin olentonsa on vuorittanut.
ANTON. Makeimmasta unestansa olemme nyt heraettaeneet kapteenimme.
(Patrik tulee, vahtimiehet kyldraeae, ja haen vastaa heille pikaisesti)
PATRIK. Surma ja kuolema! Mikae saattoi taemaen haelinaen? (Vetaeae miekkansa)
Haa, totuus esiin, jos hengenne on teille rakas! (Antonille) Sano
paikalla, sinae onneton!
ANTON. Herra, viaton olen minae.
FUCHS. Kapakkamuori on keittaenyt taemaen sopan. Jos haen vielae voi pitaeae
arvossa muutaman hetken armonajasta, niin ei suinkaan haen kiellae
vetaemaestae samaa nuottaa Preussilaeisten kanssa.
MAURA. Oih hoih hoih!
PATRIK. Todista sun paeaetoekses, onneton.
ANTON. Herrani, he ovat kovin...
PATRIK. Kitas kiin kitas kiin! Yksi vaelaeys ja mailma pyoerii mustana
teidaen ympaer. Nyt olen kuin kruutitynnoeri; hiisku vielae sananen ja
taestae pilkusta te kohta kimmahdatte sata syltaeae pois. (Huutaa kovin)
Kimmahdatte tosin ja suutelette povea syntisen maan, meidaen kaikkein,
ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen kukoistavan aeitimme povea. Haa,
mun sieluni silmae mustenee, aatukseni harhailee ja pyoertyy! Kitas
kiinni vaan. (Huutaa)
TOMMI. (Eriks.) Suutella kukoistavaa povea; eipae juuri huonoin
_affair_.
PATRIK. Te kaksi siinae, nouskaat yloes. (Nousevat) Ja sinae, Fuchs,
todista sanas.
FUCHS. Tietkaeaet, ettae olvituoppini tuossa on taeys, ihan pisipinneillaeaen
pieniae Preussin katettia. Taessae on valtapetos kysymyksenae.
MAX. Tosi, mutta minae, tietkaeaet se, kaemaeytin kannen kiin. Iloitkaamme!
sillae surman suu on tukettu, suljettu on sen kiukkuisen traakin kita.
Iloitkaamme!
PATRIK. Te viheliaeiset.
MAX. Mitae sanotaan?
PATRIK. Te viheliaeiset te viheliaeiset, sanon minae; sillae nytpae naeen
kuinka laitanne on.
ANTON. Korkea herra, he ovat vaehaen niinkuin sairaita ja erinomaisessa
houreessa naekevaet he alati ympaerillaensae jotain pientae kansaa,
lintukotolaisia.
FUCHS. He ovat semmosia pikkuruhtinoita, jotka tahtovat meitae nyljetae
ja sitten viskata nahaan saunanorrelle kuivaamaan.
PATRIK. Vai niin, vai saunanorrelle kuivaamaan. Voi viheliaeiset
itseaenne! Ja te, te toiset heidaet sallitte taessae istua ja niellae
kuohuvaa oltta, edistaeen taudin juonia ja laskein kiveae kiven niskaan
syntitaakkahansa, ja heitae kenties vielae yllytaette kiirehtimaeaen
olentonsa perikatoon. Haa, te onnettomat! kuinka uskallatte?
ANTON. Herra, tehkaeaet hyvin ja kuulkaat mitae sanoo vahtimies tuolla.
PATRIK. Tahdonpa kuulla. Sano pian.
TITUS. Vaehaen taeytyy heidaen saada; sillae jyrkkae lopetus on vaarallinen;
niin on vaelskaerimme sanonut.
PATRIK. Ryypiskelkoeoet sitten paranteeksensa hospitaalissa ja
olkoot kaeyskelemaettae ulkona kaduilla ja toreilla saattaen alarmia
paeaekortteeriin.--Menkaet nyt siivosti kotia.
Pages:
1 | 2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9