Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; Alma written by Aleksis Kivi
A >>
Aleksis Kivi >> Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; Alma
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9 OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSAe; LEO JA LIINA; ALMA
Kirj.
Aleksis Kivi
1916.
OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSAe
Naeytelmaellinen osotelma neljaessae osassa
HENKILOeT:
PATRIK, kapteeni.
TOMMI.
ANTON.
ARISTARKUS.
TIMOTEUS.
TITUS.
MAKS.
FUCHS.
1:N, 2:N, 3:S.
MESTARI BONIFACIUS.
FAUSTUS.
GILBERT.
MIKKEL, faentrikki.
1:N, 2:N.
MAURA, kapakka-eukko.
MARIANA, palvelijansa.
MUORI KUNIGUNDA.
Sotamiehiae ja naisia.
Sotamiehiae.
Kapteenia.
Bayerilaisia.
Preussilaeisiae.
Tapaus: Schleusingenissae Saksanmaalla, kesaellae 1866.
Ensimmaeinen Osa.
(Avoin paikka Schleusingenissae: oikealla olvitoikka, Maura istuen sen
takana; vasemmalla huone, eraes sotamieskortteeri; samalla puolella
perempaenae rahi, jossa Timoteus istuu vartijana kivaeaeri kaedessae ja
olvituoppi vieressae; perillae ja oikealla puolella on toinen rahi, jossa
vartijana istuu Titus kivaeaerinensae ja olvituoppinensa. Jokaiset, sekae
sotamiehet ettae kapteeni, ovat tavattoman lihavia miehiae kovin
punertavilla nenillae.)
TIMOTEUS. Maura, mun frouvani!
MAURA. Jaha, mun sankarini vieraasta maasta, mikae on toivonne?
TIMOTEUS. Ettae nukkuis toverini tuolla.
MAURA. Miksi toivotte niin?
TIMOTEUS. Hm!
MAURA. (Erikseen) Haa! minae jotain aavistan. No, miksi tempoellen
sykaehtelet taas, mun kurja leskisydaemmeni? Aina levoton, aina juonikas
ja kapinallinen! Mutta vaiti nyt, maeae luulen, ettae toivon saari
siintaeae.
TIMOTEUS. Tuhannen peeveliae, ettei haen nuku!
MAURA. Se nukkuminen tulis haenelle kalliiksi. Ai, ai! miksi tahtoisitte
koota tuhon myrskyjae toverinne kiirehelle?
TIMOTEUS. Tosi, ettei sotavartija saa nukkua, mutta ensimmaeisen
nukahduksen vahti-ajallamme, joka kestaeae kaksi tuntia, saamme anteeksi,
niin on kapteenin maeaeraeys, vaihka onkin haen kiivas mies. Siis haenelle
tuossa ei paljon harmia pienestae unesta mutta muille kenties iloa ja
onnee.
MAURA. (Eriks.) Kymmenen vasten yhtae, haen lemmestae kanssani keskustella
tahtoo. (Korkeest) Jaa, haen valvoo eikae ole voimassanne haentae nukuttaa.
TIMOTEUS. Mutta teidaen voimassanne.
MAURA. Miten, uljas sankarini?
TIMOTEUS. Sen tuoppi oltta matkaansaattaa. Haen on jo huikeassa
vauhdissa.
TITUS. (Eriks.) Mitae haastelee haen tuolla eukon kanssa? Jonkun sanan
kuulen, mutta yhtaeaen en jaerjestyksessae. (Korkeest) Mitae livertelet
siellae?
TIMOTEUS. Vaiti, me saamme oltta, joka ei juuri vahingoita; sillae pitkae
on vartijan aika.
TITUS. Totisesti.
TIMOTEUS. Haen on hyvae muori.
TITUS. Verraton.
MAURA. Jaa, te mukulat siinae. Kyllae minae teidaen annan. Sanosinpa
jotain, mutta olkoon nyt sillaeaensae. (Menee ja taeyttaeae Tiituksen tuopin
olvella)
TITUS. Se vasta muori on.
TIMOTEUS. Niitae ensimmaeisiae.
MAURA. Juo nyt ja istu kiltisti rahillas. (Taeyttaeae myoes Timoteuksen
tuopin) Sinaekoe myoes, kanalja siinae.
TIMOTEUS. Muori kuin kultanen heinaesuova! Hih!
MAURA. Juo nyt ja ole vait, sanon minae. (Menee istumaan toikkansa
taakse)
TIMOTEUS. (Laulaa)
"Wenn das die Preussen vuesten,
Das sie morgen sterben muesten."
Hurraa!
MAURA. (Eriks.) Haen nukuttaa toveriansa, joka jo naeyttaeae kovin
uniseksi. (Mariana tulee Mauran huoneesta) Sinaekoe siinae taas sinkoillen
mun tiellaeni ja hyvaen tilaisuuden kaesistaeni saattaen pois? Mutta kyllae
sun tiedaen siirtaeae taestae. (Korkeest) Mitae siinae pyhiittaevaeae? Tuopit
ovat puhtaita kyllae. Mene tiehees, lunttu. Sinua en tarvitse
venyttelemaessae taess' toikan nokalla. Mene tiehees, sanon minae; mene
sepaeltae hiivaa peraeaen. Paikalla, sinae lunttu!
MARIANA. (Eriks.) Sun rutto nielkoeoen, aemmae. (Menee)
MAURA. (Ottaa salmikirjan ja lukee, huiskutellen itseaensae) Hoh hoo!
TIMOTEUS. Ja jumalinen myoes.
MAURA. Hoh hoo, taetae mailmaa! (Aina lukien)
TIMOTEUS. (Eriks.) Ah sinae noita-aemmae musta niinkuin saunan raunio ja
kiukkuinen kuin ampiain! Ja haen on rakastunut minuun, sen tiedaen
varmaan. Ha haa, ennen naskalisaekin kanssa morsiusvuoteeseen kuin
syleilemaeaen taetae peikkojen patrunessaa. Mutta tahdonpa kanssas
leikitellae ja leikitessae voida niinkuin Otaheitissae sekae ruuan ettae
juoman puolesta. Niin; tyhmaepae on muotoni, mutta kas kuin loeytyy toki,
keltaeaen luulematta, joku mitta vikkelyyttae taeaellae, luun ja nahaan
vaelissae. (Laulaa)
"Wenn das die Preussen vuesten,
Das sie morgen sterben muesten."
(Titus on nukkunut)
MAURA. No kas, toivos on nyt taeyttynyt. Haen makaa makeasti. Mitae tahdot
lapsikurjalle?
TIMOTEUS. Mitae meitistae oikein luulette, muori?
MAURA. Olettepa hyviae vihollisija.
TIMOTEUS. Mutta minusta erittaein?
MAURA. Paras viholliseni.
TIMOTEUS. Teidaen ystaevaenne. Onneton se, joka uskaltaa paeaellenne vaan
katsoa karsasti! Haenen manaan heti veriseen taisteloon.
MAURA. (Eriks.) Ihanat sanat! Mun aavistuksein visseydeksi muuttuu.
TIMOTEUS. Mae tahdon teille kertoa eraeaen tarinan.
MAURA. Mae tahdon kernaasti kuultella.
TIMOTEUS. Kaevit kerran sotaa vastaan toinentoistaan kaksi heimolaista
valtakuntaa. Rynkaesipae aekisti vihollinen lauma viholliseen kaupunkiin
ja otti siinae itsellensae majan. Kaupungissa oli eraes pulski muori ja
majailipa luonansa myoes eraes pulski sotamies, ja rupesitpa viimein
naemaet kaksi keskenaensae vaihettelemaan armahimpia silmaeniskuja. Mutta
kiiti taas joukko pois kuin leimaus ja katos kaupunkilaisilta
tietaemaettoemiin, mutta kas, koska vihdoin jaellen rauha hengitti, niin,
peijakas vie! astuipa eraeaenae koreana iltana sen pulskin muorin
huoneeseen se pulski sotapussikka. Noo, kuinka kaevi sitten? kysyy nyt
frouva. Kuinka kaevi? He ovat nyt samaa lihaa ja verta, ja sankari on
ilonen ravintolan isaentae ja muori vielae ilosempa emaentae.
MAURA. Kas noita vaan.
TIMOTEUS. Se on tarina vaan. Mutta tarina, eikoe se todeksi muuttua
taida, muori kultasein?
MAURA. (Erikseen) No nyt haen on tehnyt lempensae ilmoituksen.
TIMOTEUS. Tarina, eikoe se todeksi muuttua taida?
MAURA. O jaa, o jaa.
TIMOTEUS. (Eriks.) No nyt minae olen saanut: jaa. Toki, enpae ole mitaeaen
luvannut, sentaehdenpae taidan rauhallisella omatunnolla nauttia haenen
hyvyyttaensae ja viimein kiepasta tieheeni.
MAURA. (Eriks.) Toki, enpae ole mitaeaen luvannut, sentaehdenpae taidan
haenen jaettaeae taas, jos onni, ennen taemaen liiton vahvistusta, saattais
helmahaani sulhasen vielae uhkeamman haentae; sillae nyt on miehiae kurjan
ympaerillae kuin saeaekseae.--Mutta ylistetty olkoon taemae paeivae! (Korkeest)
Miksi taemae aeaenettoemyys? Miksi muutuimme aekisti niin miettiviksi? Hei!--
Oltta, sankarini. (Menee ja taeyttaeae Timoteuksen tuopin)
TIMOTEUS. Miljuunit kiitokset.--Taemae paeivae on riemupaeivae Timoteukselle.
MAURA. Hi hi! Miksi niin, mun poikani? Miksi niin, mun sotasankarini?
TIMOTEUS. Hm!
MAURA. (Istuu toikan taakse ja ottaa kirjansa) Mutta muistelkaamme aina
loppuamme, rukoillen viisautta ja sydaemmen puhtautta. Hoh ho! (Lukee
huiskutellen itseaensae)
TIMOTEUS. Ja jumalinen myoes. Ihana asia. Aina muistan emoni sanat:
"poika, katso, ettae nainen, jonka aviokses kerran valitset, on Herraa
pelkaeaevae, siinae loeydaet ankkurikarin, joka myrskyssae kestaeae."
MAURA. (Eriks.) Oo! tarvitseeko mun enaeaen epaeillae?
TIMOTEUS. Niin sanoi armas emoni; ja, taivas, suo mulle taenkaltain
vaimo!
MAURA. Hy hyh! (Lukee)
TIMOTEUS. (Eriks.) Mutta Mariana tulee. Piki-rakas tyttoeoen, piki-rakas
tyttoeraeaesyyn olen, ja jos en erehdy, niin eipae ole haenenkaen
sydaennippunsa kaukana minusta. Jos vaan saisin tilaisuuden muutaman
sanan vaihetukseen haenen kanssaan tuon toverini maatessa. (Mariana
tulee, panee kaedestaeaen toikalle eraeaen potellin)
MARIANA. Taessae, emaentae, hiivanne.
MAURA. Kaey sisaeaen askareihis.
TIMOTEUS. Mutta, frouvani: puoli mittaa oltta vielae. Sen saattakoon
taenne tuo tyttoelunttu.
MAURA. Onko sinulla korvia, flikka? (Mariana vie oltta Timoteukselle)
TIMOTEUS. (Kuiskavalla aeaenellae Marianalle) Pari sanaa kanssas,
kaunoseni, niinkauvan kuin tuo kumppanini makaa. Mutta millae keinolla
siirrettaeisi taestae hetkeksi tuo aemmae?
MARIANA. Tahdon koettaa. (Eriks.) Hyvae! Naeinpae Maalarin-Hannen
matkustavan maalle. Siis taidan sepittaeae pienen valheen, pelkaeaemaettae
heti joutuvani kiin. (Korkeest) Tietkaeaet, emaentae, mae taidan kertoa
uusia.
MAURA. Jaa, mene sinae kertomuksines.--Noo, mitae tiedaet sitten?
MARIANA. Minae kerron mitae kertoi mulle Hanne, jonka kohtasin
laehteissaensae maalle. Mutta enpae tiedae, jos haasteli haen totta; haen oli
niinkuin vaehaen paeissaeaen.
MAURA. Sinae kiusan henki, mitae tiesi haen kertoa?
MARIANA. Ettae vanha taeti on tullut kotia Rothenburgista monilla
tuhansilla uutisilla kuningaista, ruhtinoista, prinsseistae ja verisistae
tappeloista.
MAURA. (Panee korvamyssyn paeaehaensae) Istu taessae ja pidae tarkka raekninki
olven menekistae. Istu taessae; ja oletpa onneton jos hetkeksikin poistut
toikan aeaerestae. (Menee)
TIMOTEUS. Kas sitae kanaljaa tyttoeae.
MARIANA. Minae tunnen eukkoni. Verrattoman utelias, niinkuin
piikansakin. Jaa, mitae on sinulla sanottavaa?
TIMOTEUS. Onpa jotain. Haa! oikeestaan ja vauhdilla tahdon rynkaetae
esiin kuin kaevis tieni vasten kanuunan kitaa.--Mariana, minae pidaen
sinusta.
MARIANA. Kiitoksia vaan.
TIMOTEUS. Minae pidaen sinusta paljon.
MARIANA. Kiitoksia paljon.
TIMOTEUS. No no, ole kiltti lapsi.
MARIANA. Jaa, kiltit lapsethan kiittaeae.
TIMOTEUS. Minae kurja tarhapoelloe olen rakastunut sinuun auttamattomasti.
Sentaehden teen nyt taemaen kysymyksen, kaikkein kysymysten kysymyksen:
Rakastatko sinae minua?
MARIANA. Ja minae teen taemaen kysymyksen: Olenko minae silmissaesi
naarastarhapoelloe?
TIMOTEUS. Sae olet kyhkynen, lupauksen lintu.
MARIANA. Siis tahdot kurjan kyhkysen lentaemaeaen tarhapoelloen kitaan,
taemaen petolinnun ruuaksi?
TIMOTEUS. Tosi; sillae niin sua rakastan, ettae olsin valmis syoemaeaen
sinun, pistaemaeaen kupuuni kuin voissa paistetun poimullisen
sianmakkaran. Mariana, Mariana, mun sydaemmeni loiskii, kimoilee ja
saerkee kuin likistelis sitae pienet perkeleet, mutta sinae taidat sen
auttaa.
MARIANA. En taida ulos-ajaa perkeleitae.
TIMOTEUS. Sen taidat ja yhdellae ainoalla sanalla.
MARIANA. Mikae on taemae sana?
TIMOTEUS. Se on: jaa. Sano: pidaetkoe minusta?
MARIANA. Yhdellae ehdolla.
TIMOTEUS. Ja taemae ehto? Sano, ja minae kaeyn vaihka vasten poeyreaetae
karhua pieni puukko kaedessae, jos niin vaadit. Sano, mikae on ehtos?
MARIANA. Ettae otat minun vaimokses.
TIMOTEUS. Kirkas tuli ja jyrinae! sehaen on tarkoitukseni, sehaen kultanen
meininkini. Katsos taessae. (Suutelee haentae) Katsos. Mutta minaekoe
suutella uskallan? Minae! Sitae en olis uskonut. Mutta siinae, missae
klasit ja olvituopit kalisee, siinae paukahtelee myoes suudelmat.
MARIANA. Ja siinae on myoes rakkautta.
TIMOTEUS. No no, piikaseni; mikae ennen on kytenyt sydaemmen pohjassa,
leimahtaa sillon voimalliseksi tuleksi.
MARIANA. Sinisiksi liekeiksi.
TIMOTEUS. Juuri niin; sillae sininen on rakkauden karva.--Rakkaan miehen
saat, hyvaen miehen. Elae katso haenen ulkomuotoonsa, joka, ohimennessae
sanottu, on vaehaen niinkuin haerkaemaeinen, vaan katso sydaemmeensae, se on
hyvae.--Tahdotko seurata minua Bayeriin, Marja, minun punertava
mansikkamarjani? Tahdotko seurata sotamiestae?
MARIANA. Moni tyttoe ennen minua on ollut yhtae hullu ja iskenyt kouransa
sotamiehen patruunataskuun.
TIMOTEUS. Oivallista! Uljas tyttoe, kelpo tyttoe; mutta emaentaes, luulen,
ei juuri kohtele sinua ansiotas mukaan.
MARIANA. Saakeli ottakoon sen tattari-aemmaen! Haen ei suo minulle hyvaeae
sanaa, ja kaikki haenen haeijyn kissansa rikkomat astiat on minun
palkkani saanut kaersiae.
TIMOTEUS. Ole suruton; minae imen haeneltae kaikki takaisin kasvojen
kanssa.--Kaey nyt taasen toikkas taakse. Taeytyy heraettaeae tuon makaavan
aasin. (Kovalla aeaenellae Titukselle) Titus! Hei! Karauul!
TITUS. (Heraeyy maristen) Mitae tahdot?
TIMOTEUS. Huomaa, ettae olet maannut.
TITUS. Taemae on ensimmaeinen kerta, ja sen saan anteeksi.
TIMOTEUS. Yksi kerta vielae, poikani, ja maksanpa lainan takasin: yhtae
armottomasti pitaeae kersantin saarnaman sinulle kuin aesken haen jyritteli
minun korviini.
TITUS. Tuoppi oltta, tyttoe, unen karkottajaksi!
MARIANA. Tuossa tulee emaentaeni.
TIMOTEUS. Katso tukkas, se korea ja tumpurainen, Mariana piikasein.
(Maura tulee vihaisena)
MAURA. Sinae naasikka, pidaetkoe mun narrina, sinae ilkeae harakka, pidaetkoe
mun narrina?
MARIANA. Hyvae frouva, minae olen viaton; sanoin vaan mitae Maalarin-Hanne
sanoi.
MAURA. Minae sun maalaan keltaseksi ja siniseksi.
TIMOTEUS. Hiljaa, naiset, hiljaa, koreat naiset!
MAURA. Elae ihmettele, Timoteus, ettae taeytyy mun naein usein riidellae
kansaansa; sillae tiedae, haenen vertaistansa haevyttoemyydessae ei loeydy
maan piirin paeaellae. Jumala siunakkoon! on minulla ennen ollut piikoja,
mutta ei vielae tuommosta. Jaa-ah, sen sanon minae: onneton taeaellae se,
jonka taeytyy pitaeae palvelusvaekeae, onneton se!
MARIANA. Ja tuhannen kertaa onneton se, jonka palvella taeytyy.
MAURA. Kitas kiinni! Sinulla ei ole taessae vapaa sanavalta.
TIMOTEUS. Armahimmat flikat, vaehempae aeaeni! Minae rukoilen. (Tommi,
Anton, Aristarkus ja muita sotamiehiae olvituopit kaesissae tulee
huoneesta vasemmalla) Taessae tulee teidaen ystaeviaenne. Vaehempae aeaeni.
TOMMI. Bir!
ANTON. Bir, eukko!
ARISTARKUS. Bir, eukko, bir!
MAURA. Kaada heille oltta. (Tuopit taeytetaeaen)
TOMMI. Onko muori aekeae? (Taputtaa Mauraa)
MAURA. Suo mun olla rauhassa; minae pyydaen.
TOMMI. No no; onhan se se iloinen frouva Maura.
MAURA. Nyt en ole iloinen.
TOMMI. Hyi! Elae rumenna sun ihanata muotoas tuonkaltaisilla rypyillae.
MAURA. Mitaemae sitten taessae, villittyjen kanssa? Kun ma sanonki.
ANTON. Villittyjen? Mekoe?
ARISTARKUS. Me olemme kuninkaan miehiae ja teidaen herrojanne. Yksi
viittaus kapteenilta, ja kaupunginne on tulinen meri.
TOMMI. Hiljaa, Aristarkus!
MAURA. Mitae on minulla teitae vastaan? Mutta tuo vuorivuohi tuossa.--
Minae taidan haljeta!
TOMMI. Tyttoekoe? Hyvae flikka vaihka vaehaen vallaton; mutta veri virtaa
haenen povessansa kuin nuoren jalopeuran povessa. Haen tarvitsee miestae,
niinkuin pieni frouvammekin. (Ottaa Mauraa leuvan alta) Jaa jaa, eikoe
tosi? No hymykaeaet nyt vaehaen. Kas niin.
MAURA. Mene mene!
TOMMI. Niin; kirkas paeivaenpaiste taas. Ottakaamme tuoppimme, veljet, ja
laulakaamme, ettae maa ja taivas huiskuu.
MAURA. (Lukee huiskutellen itseaensae) Hoh hoo! Jumala armahtakoon taetae
mailmaa! (Timoteus nukkuu rahille)
TOMMI. "Wenn das", sankarveljeni. (Sotamiehet laulaa)
"Wenn das die Preussen vuesten,
Das sie morgen sterben muesten.
Hurra!
Wenn das die Preussen vuesten,
Das sie morgen sterben muesten."
Hurra! Hurra!
TITUS. Heraeae sinae siellae, joka makaat.
TOMMI. Makaat! Ken makaa meistae? Etkoe naee, ettae juomme kiltisti oltta?
ARISTARKUS. Ja uljastamme itseaemme vihaisella laululla.--Sinae onneton
Preussilaeinen!
TOMMI. Huikea elaemae!
ARISTARKUS. Sinae onneton Preussilaeinen!
TITUS. Teitae ja teidaen kaeytoestaenne en moitikkaan, mutta tuota
kiusankappaletta, joka istuu ja makaa tuolla rahilla. Haen on jo
kolmannen kerran nukkunut taellae vahti-ajalla.
ANTON. Ai ai, kolmannen kerran!
MAURA. (Erikseen) Timoteus parka! Taivas suojelkoon haenen selkaeaensae!
MARIANA. Ja te ette heraetae haentae.
MAURA. Jaa, miksi ette sitae tee, te haenen kumppaninsa?
ANTON. Yloes, Timoteus.
ARISTARKUS. Yloes, ja elae istu siinae kuin huhkain ladonkatolla.
TOMMI. Yloes ja ole iloinen; sillae kauvan elaeae iloinen mieli.
ARISTARKUS. Heraetae kantoa ennen.
TITUS. Olenpa haenen taehtensae kiipaleissa. Ankaran maeaeraeyksen on
kapteenimme tehnyt, ja kuuluu se naein. Ensimmaeinen nukkuminen
annettakoon anteeksi, toista seuratkoon kersantin nuhteet, mutta jos se
kolmannen kerran tapahtuu, niin tulkoon raportti haenelle, nimittaein
kapteenille. Ensimmaeisen kerran on haen nukkunut, sen sai haen anteeksi,
toisen kerran on haen nukkunut, ja aesken juuri laeksi taestae kersanttimme
hirmuisella kirouksella, pauhulla ja jyryllae; mutta nyt on mies
nukkunut kolmannen kerran.
TOMMI. Ja nyt pitaeae sataman, sataman rakeita jyrinaen peraeaen.
TITUS. Ei auta, vaan kapteenille tieto. (Huutaen) Kapteeni! Herra
kapteeni! Saata sana esiin, seuraava vahtimies siellae.
AeAeNI. (Ulkona) Herra kapteeni!
MAURA. (Eriks.) Voi Timoteusta!
ANTON. (Ravistaen Timoteusta) Nouse nyt yloes, muuton paehkinaekeppi
paukkuu. Nouse, hyvae toveri, nouse.
ARISTARKUS. Elae marise, vaan avaa sun sonnisilmaes.
TOMMI. Yloes, ja eteenpaein mars, Berliniin mars! Siellae juomme ja
makaamme, ja saammepa vielae tusinan muhkeita Preussin tyttoejae miestae
paeaelle. Yloes, Timoteus.
ANTON. Kuuletko, sinae riivattu?
ARISTARKUS. Kapteeni tulee.
ANTON. Hyvae, Timoteus, hyvae!
MAURA. (Eriks.) Voi sinae onneton lapsi!
MARIANA. (Eriks.) Kuinka kaeynee kanssansa nyt?
ANTON. Haen tulee, ja onpa ukolla kiiru.
TOMMI. Haen kaapasee kuin Lunkentus, haen lentaeae naeaeveliensae siivillae,
joiden vinkuna kuuluu aina taenne asti.
ARISTARKUS. Ja ympyrjaeiset, suuret klasisilmaensae saeteilee ja loistaa
kuin aurinko taivaalla.
TOMMI. Ja nenaensae hohtaa kuin kekaele helvetissae.
ANTON. No no, haen on kapteenimme.
ARISTARKUS. Kapteeni kuin mies vaan.
TOMMI. Hyvae kapteeni, hyvae! (Patrik tulee oikealta. Titus kyldraeae
istuessansa rahilla. Patrik vastaa haentae, pannen kaksi sormea
silmaekulmallensa)
SOTAMIEHET. Elaekoeoen kapteenimme, elaekoeoen haen!
ANTON. Elaekoeoen haen kauvan, kauvan!
TOMMI. Valaisten mailmaa!
ARISTARKUS. Haen elaekoeoen tuomiopaeivaeaen asti!
TOMMI. Ja sitten taivaassa ijankaikkisesti!
KAIKKI. Hurraa!
PATRIK. Kiitoksia, pussikat, kiitoksia. Mutta mikae on kysymyksenae?
ANTON. Pieni ihmisellinen heikkous, pieni komme, jonka toivomme herra
kapteenin antavan anteiksi.
PATRIK. Mutta asia?
TITUS. (Aina kyldraeten) Kun haen makaa tuolla.
PATRIK. Ken makaa, ken?
TITUS. Hae Timoteus tuolla rahilla, vahtia pitaeessae.
PATRIK. Haa! Kuinka monta kertaa on haen nukkunut?
TITUS. Kolme.
PATRIK. Haa! Saiko kersanttimme tiedon haenen nukuttuansa toisen kerran?
TITUS. Hetki sitten laeksi haen taestae paermaenttaeaemaestae.
PATRIK. Kuinka monta tuoppia on haen tyhjentaenyt taellae vahti-ajallansa?
TITUS. Viisi.
PATRIK. Viisi! Koska oli haen tyhjentaenyt kolmannen, saatoitko raportin
kersantille? Sano totuus, ja kauhistu jos valehtelet.
TITUS. Anteeksi, herra kapteeni, sitae en tehnyt.
PATRIK. Miksi et, miksi et, sinae haerkaepaeae? Kuinka kuuluu tuima
maeaeraeykseni, ei ainoastaan nukkumisesta, mutta myoeskin olven
nauttimisesta vahdissa? Kuinka kuuluu se olvesta?
TITUS. "Yhden tuopin oltta tyhjentaekoeoen vahtimies vahti-ajallansa, jos
kaksi haen tyhjentaeae, se annettakoon haenelle anteeksi, kolmas saattakoon
nuhteita kersantilta, mutta jos haen neljaennen kumoo, raportteerattakoon
asia kapteenille."
PATRIK. Niin, "raportteerattakoon asia kapteenille". Taemae on saeaentoeni.
Ja "lipparia", se tahtoo sanoo, oltta ja viinaa sekaisin, ei ollenkaan
ole lupa nauttia. Mutta jos ei tarkka katsantoni erehdy, niin viittaapa
sun silmaes vaehaen sitae kohden.
TITUS. Ei, herra kapteeni, ei!
PATRIK. Sano, etkoe ole pistaenyt vaksiis vaehaen lipparia?
TITUS. Ei, ei!
PATRIK. Sopiihan sitae tutkistella. (Kumartaa itsensae alas asettaen
nenaensae laehelle Tituksen suuta). Puhalla raikkaasti. (Titus puhaltaa,
mutta kovin heikeesti ja pitkaeaen) Puhalla tuimemmin, sinae puukuva!--
(Lyoe jalkaansa) Tuimasti, hohauttaen! muuton laukee nyrkkini sun
kiireelles kuin rautamoukari. (Titus puhaltaa kolmannen kerran mutta
tuskin tuimemmin ensimmaeistae) Lipparista en kaey vannomaan, mutta oltta,
oltta sangen paljon, jaa, totisesti sangen paljon. Tunnusta kuinka
monta tuoppia.
TITUS. Kolme!
PATRIK. Haa!
TITUS. Anteeksi korkea kapteeni; sillae asia on sitae laatua, ettae
rasittaa minua itsepintainen koehae, niinkuin, sen pahempi, se nyt kuulla
taittaan.
PATRIK. Miksi saatat itselles koehaeae, sinae kirottu mies? Miksi pinnaat
oltta kylmaenae naamaas? Miksi et laemmitae sitae? kysyn minae. Haa! kyllae
sun opetan. Miksi et laemmitae olttas? (Kaeaentyy Timoteusta kohden.) Ja
sinae (Ravistaa Timoteusta) Nouse yloes, lapseni. (Vetaeae miekkansa) Haa!
jos ei uni olis pyhae, niin, sankarkunniani nimessae! sun heti
laehettaeisin Karonin venoseen.
TOMMI. Sepae olis, kantaa kehtoon lapsen torkkuvan.
PATRIK. Mitae sanot?
TOMMI. Sen haen olis ansainnut. Sotavartija nukkua!
PATRIK. Niin. Sotavartija nukkua! (Ravistelee Timoteusta) Nouse yloes,
lapseni. Sotavartija nukkua! Mutta nyt sun pitaeae saaman aika
rapsauksen.
MAURA. (Eriks.) Voi, mun sydaemmeni musertuu!
PATRIK. Viipymaettae nyt saattakaat taenne Mestari Bonifacius. (Yksi
sotamiehistae menee)
MAURA. (Eriks.) Jumal'avita! mitae jaksan nyt tahdon pyristellae vastaan.
ANTON. Kenties on taessae vielae anteeksantamuksen sijaa, herra
kapteenimme.
PATRIK. Ei yhtaeaen, pussikkani. Taellae retkellae olen anteiksi antanut jo
kolme kertaa Timoteukselle; ensi kerta Nuernbergissae, toinen ja kolmas
kerta Bambergissa; Titusta olen armahtanut kaksi reisua; ensin
Erlangenissae ja sitten Bambergissa, mutta nyt pitaeae heidaen molempaen
saada aika kropsun. (Ravistelee Timoteusta) Nouse yloes, lapseni. Haa,
sotavartija nukkua! Yloes, yloes! Mun saatat muuton vimmaan, mun saatat
vielae upottamaan kirkkaan miekkani oman maamieheni vereen. Heraey! No
pilvien leimaus, mun sappeni jo kiehuu!
TOMMI. Tuoppi oltta heraettaekoeoen haenen.
PATRIK. Mitae sanot?
TOMMI. Valaus tuoppi oltta miehen kiireelle haenen kyllae heraettaeae.
PATRIK. He heh! Vikkelae aije; mutta olkaamme toki pilkkaamatta
jumalanlahjaa. Vettae kaeyttaekaeaemme olven sijassa, puhdasta vettae.--Muori
siellae toikan takana, tuoppi vettae taenne. (Eraes sotamiehistae valaa
tuopillisen vettae Timoteuksen paeaehaen, joka heraeae pahalla marinalla,
nousee yloes pyristellen itseaensae. Patrik nauraa sydaemmellisesti ja
kauvan pidellen vatsaansa) Jaa, sinae junkkari. (Timoteus kyldraeae,
Patrik vastaa haentae, pannen kaksi sormea silmaensae juurelle) Niin niin,
mutta kivaeaeri pois ja rahi esiin. (Rahi vedetaeaen esiin)
MAURA. Armollinen, korkea herra!
PATRIK. Ole rauhassa, eukko, ole rauhassa. (Mestari Bonifacius,
punapartanen ja punatukkanen mies puettuna punasiin housuin,
samankarvaseen haennystakkiin ja hattuun, joka on tavattoman korkea ja
sokeritopin kaavanen, tulee vitsakippu kainalossa)
MAURA. Herra minun jumalani!
PATRIK. Kas taessae tulee mies, joka sankarlaumani pitaeae Herran
nuhteessa.--Onko sinulla hyviae vitsoja?
BONIFACIUS. Ihan tuoreita Thyringenin metsaestae.
PATRIK. Hyvae! Nyt tulet niitae kaeyttaemaeaen kuin mies; sillae taessae ei ole
leikki kaesissae.
BONIFACIUS. Missae on minun poikani?
PATRIK. Ota takki paeaeltaes, Timoteus, ja kumarru taenne. Sinae ensin,
Titus sitten.
TIMOTEUS. Armoo, kapteeni, armoo!
PATRIK. Ei, lapseni, ei.
MAURA. (Ryhtyen kapteeniin) Armollinen, korkeasti ylistettaevae herra,
teitae rukoilen heidaen puolestansa.
MARIANA. Hyvae kapteeni!
MAURA. Kunnioitettava herra!
PATRIK. No noo, muoriseni, nyt ei auta. Heidaen taeytyy saada; ei auta.
MAURA. (Kovalla aeaenellae) Ei, ei! Minae rukoilen. Taenne kaikki naiset
naapureista! Tulkaat, tulkaat! (Mariana poistuu kiireesti)
PATRIK. He heh! Turha puuha, pikku frouvani.--Kaeykaeaemme kaesiin,
Bonifacius.
BONIFACIUS. Takki pois ja taivu alas rahille, mies.
MAURA. Kapteeni kulta, kulta kapteeni!
PATRIK. Oikea mutta kova mies.
BONIFACIUS. Pois, muori!--Alas rahille, mies.
MAURA. Ah ei ei! (Hallitsee Timoteusta) Armahtakaat haentae ja
kumppaniansa tuolla. (Mariana ja seurassansa joukko naisia tulee ja
yhtyvaet rukoukseen, mikae torjuvilla koikkauksilla pidellen kiinni
Timoteuksesta, mikae tarttuen Patrikin liepeisiin. Kova aeaeni ja meteli)
1:N AeAeNI. Anteeksi heille, anteeksi!
2:N AeAeNI. Heitae armahtakaat, niin armahtaa teitae Jumala.
3:N AeAeNI. Elkaeaet tuomitkaat, ettei viimein teitae tuomittaisi.
PATRIK. Kas kas.
TITUS. (Erittaein naisille) Taemae on hyvae asia, ettae rukoilette. Jaa,
jaa; rukoilkaat vahvasti vaan.
MAURA. Korea herra!
1:N AeAeNI. Ihana herra!
2:N AeAeNI. Makea herra!
TITUS. Kas niin; rukoilkaat vahvasti vaan. Taemae on hyvae asia.
3:S AeAeNI. Armon he saa, korkeasti kunnioitettava sankari? Jaa jaa, he
armon saa!
PATRIK. (Erikseen) Ha haa! Onpa taemae hetki mulle ihastuksen hetki.
Kynnet pystyssae mun ympaerillaeni seisoo naisten kirjava lauma mua
hartaasti rukoillen kuin jyskyttaejaeae Olympin kiireellae. Nyt olen ukko,
ukko itse. Tuhannen taaleria taestae hetkestae!
MAURA. Minkae tuomion kuulemme suloisilta huuliltanne?
1:N AeAeNI. Oi, se olkoon laupias ja rakkautta taeys!
PATRIK. Kaeykaeaet nyt siivosti kukin kotianne sekae eukot ettae tytoet. Mua
ette jaerkaeytae. Asia on taerkeae ja aika ankara, sodan-aika vielae
kaupanpaeaelle. Ei auta, ei, vaan saakoot he nyt oivallisen saunan.--
Derschi, mestari Bonifacius!
BONIFACIUS. Pois tieltae, hameet!
MARIANA. Pois itse, sinae tulipunanen saatana!
BONIFACIUS. Tyttoe! (Taputtaa kaedellaeaen vitsanippua)
MAURA. Kaey kutsumaan muori Kunigundaa. (Mariana menee, tempasten
mennessaensae Bonifaciuksen kainalosta vitsakipun, jonka kanssa haen
juoksee pois. Bonifacius kiitaeae julmistuneena haenen peraessaensae; Mariana
viskasee vitsat teaterin perille ja katoo, Bonifacius, kippu
kainalossa, tulee takaisin hirmuisella muodolla)
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9